Fysioterapiaan tyytyväisyystakuu

Fysioterapiaan tyytyväisyystakuu! Onko vastaavaa aiemmin kuultu? Fysioterapiasta ei yleensä luvata takuuta, sillä fysioterapian vaikuttamiskeinot ovat moninaiset. Monesti merkittävintä asiaa on jopa hankala määritellä. Kokonaisuus on hyvin tärkeä. Pystyn auttamaan hyvin monenlaisissa vaivoissa ja luotan siihen, että voin auttaa sinua. Ja haluan auttaa! Olipa kyseessä leikkauksen tai liikkumattomuuden jälkitila, ikääntymisen mukanaan tuomat vaivat, urheillessa kipeytynyt olkapää, tuleva tavoite, nyrjähtänyt nilkka, tai kipeä selkä; jokaiseen on apu niin lähellä kuin arvaatkin.

Tyytväisyystakuu fysioterapiassa

Ajatusmallini fysioterapiaan ei ole mitenkään poikkeuksellinen: ajattelen kokonaisuutta. Kokonaisuus ei käsitä pelkästään kehoa, vaan myös muita kehoon vaikuttavia tekijöitä kuten uni, hyvinvointi ja mieliala. Kehoa tarkastellessa olkapää, polvi tai nilkka ei myöskään ole erillään oleva rakenne, vaan kaiken toimintasi vaikutukselle alttiita olevia tukikudosten ympäröimiä kehonosia. Näin ollen syy polvivaivoihisi ei todennäköisesti olekaan polvessa vaan todennäköisemmin lantion tai jalkaterän alueella. Tämä on mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin ymmärrettävä asia. Ihmiskeho on sopeutuvainen, mutta liian pitkään jatkuessaan sopeutuminen tuo mukanaan useimmiten kipua. Sitä varten minä olen.

Kun pystyn auttamaan sinua, kotikäynnin hinta on 75 euroa. Kotitalousvähennystä ajatellen eriytetään matkakuluille 10 euroa ja työn osuudelle 65 euroa. Entä jos en pysty auttamaan sinua? Siinä tapauksessa vakuutuksenasi on tyytyväisyystakuu ja käyntini luonasi ei maksa juuri mitään. Hyödyttömästä käynnistä laskutan ainoastaan välttämättömän matkakulujen osuuden eli 10 €. Voidaan perustellusti kysyä: onko fysioterapia ollut koskaan näin huoletonta?

Luottavaisin terveisin, Niilo

Varaa aika kotikäynnille suoraan alapuolelta, soittamalla tai ottamalla yhteyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *